maanantai 1. helmikuuta 2010

Tukholma ja H&M-brunssi

Vihdoin sain väsättyä noin 400 kuvan seasta postauksen viikonlopun huikealta reissulta! Perinteisesti oli törkeen hauskaa risteilemässä ja ihan loistavaa jengiä paatti täynnä :) Luvassa on nyt pelkistetty postaus, jossa meikäläinen on päähenkilönä. Jos myöhemmin sitten, kunhan saan kuvia muilta niin tekis sellasen missä näkyy muitakin!

Mutta siis lähdetäämpäs liikkeelle siitä kun roudattiin Jannin kanssa meidän (lue mun) jättimäiset kamat Hennesin brunssille. Kevät näyttää lupaavalta, ainakin H&M:n kevät! Aivan ihania vaatteita (ja ruokaa)

 






Seuraavaksi Viking linen terminaaliin. Oltiin ekojen joukossa, ja kamojen roudaamisen jälkeiset lippukorkeella-tunnelmat välittyy sitten alla
vihdoin hytissä
 
 Mintun alkupuheen ja muun ohjelman jälkeen luvassa oli laivan buffetti
  
 Illallisen jälkeen tax freen parhaalle osastolle :D
Ja tällästä saatiin saaliiksi

 

  
 Okei tällästäkin haha tuuubi

Seuraavana aamuna aamupalan kautta Tukholmaan!


Mehän siis hyötyliikkujina Jannin kanssa käveltiin keskustaan (never again!!). Kuvailtiin kuninkaan linnaa ja Janni kuvasi sorsia :D

 
 Tässä vaiheessa iski jo seinää vastaan! HIUKAN RIKKI
Päästiin hengissä laivalle ja mentiin suoraan tax free shopping for bloggers-tilaisuuteen, jossa saatiin kuhuviinit kädessä rauhassa pyöriä kaupassa
  

  
 Aina kyllästymiseen asti :D noei, mulla paino jalkoja ihan hitosti. Oli pakko ottaa vähän kyykkypaska-asentoa tähän väliin
Sitten jälleen buffettiin!
 
 Ideat loppuivat täälläkin kesken :D
 
Sitten valmistauduttiinkin valvomaan sinne kuuteen asti ja vaihdettiin vaatetta. Oli kyllä ihan huippu ilta kaikkine kommelluksineen :D


Kiitos ihan äärettömästi kaikille järjestäjille ja mukana olleille bloggaajille, etenkin huoneessa 5333 olleille ihanille tyypeille :D! Tälläinen uusiks sanon minä!



-Sara

29 kommenttia:

Linda kirjoitti...

Miten pääsitte tonne risteilylle, ettehän oo 21 viel ;o

Sara kirjoitti...

Linda, koska se oli järjestetty blogiristeily :)

Anonyymi kirjoitti...

esittele ostoksii? oot nätskä tytt ö kyllä.

Tanja Oomen kirjoitti...

Love the pics!

xo

tiia kirjoitti...

mikä toi tuubi on? (:

Sara kirjoitti...

Anonyymi, kiitti! joo mä lupaan esitellä vielä :)

Tanja, thaaanks<3

Sara kirjoitti...

tiia, joku järjettömän paha vodkajuttu. en suosittele kellekkään :D

Iina-Maria kirjoitti...

Ihania vaatteita, kaikki. :-)

... Janni kuvas sorsia? Ihan kun niitä täällä Kotkassa ei näkyisi tarpeeksi. :-DD

Anonyymi kirjoitti...

onks se tuubi jotain hyytelömäistä? :D ja oliks tölkit koskenkorvan siiderii ? 8 D

casst kirjoitti...

no uuh, mahto olla hienoa päästä kiertelemään viking linen tax freessa ilman että siellä oli muita asiakkaita:DD levottomat edut kyllä joku teille järkännyt;)

Arez kirjoitti...

Hahaha, ilo oli täysin meijän (mun) puolella. :DD Pitänee ottaa uusiks heti ku te ootte aikuisia laivan sääntöjen mukaan. :D Ps. Mitä helvettiä, miksen mä vaihtanu noin usein vaatteita?! Näytät nimittäin hyvältä jokaisessa kuvassa.

Anonyymi kirjoitti...

mistä toi raitapaita on? ja onks siinä olkapäissä jotai tilpehööriä vai katoinko väärin:D

Anonyymi kirjoitti...

mistä toi sun ihana raitapaita on?muistatko milloin ostit:)

Anonyymi kirjoitti...

Hei! löysin labels or lovesta tän http://boogie2nite.blogspot.com/2009/06/clip-on-hiustenpidennys-ja.html niin tilaatko vieläki tuolta samasta paikasta ja onko nuo hyvät oon nyt ihan lähellä tilata ellet sano et kannattaa jostai muualta niinku hairtradesta tai sellasesta ja KIIIITOS jos ehdit auttaa:D nii ja onks sul nykyäänki 50cm pituutta niissä?

llaura kirjoitti...

5333.<3

Anonyymi kirjoitti...

Ihanat ilmeilyt sulla :)

Anonyymi kirjoitti...

ketkä siin viiskolmekolmekolmoses sit oli? :) arez, laura...?

Anonyymi kirjoitti...

ooi koskenkorva limee ahhh<3

Anonyymi kirjoitti...

Hei miten noi ikäräjat laivoilla menee, tiedätkö?
OOn saman ikänen sun kanssa, mutta käsittääkseni en saa omaa hyttiä. Eikai teilläkää mitään vanhempia tuolla mukana ollu: D

Kerro vähä! :)

Meri kirjoitti...

jee 5333 rokkas :D Oli kiva tavata :)

Anonyymi kirjoitti...

Siis minkä makusta toi juttu tossa tuubissa on? :D

Jasu kirjoitti...

Ei tota tuubia oo tarkoitus juoda :DDDDDDDDDD

Se on tarkoitettu hyytelöshottien tekemiseen, eli annostellaan tuubista suoraan kertakäyttöshottilaseihin ja laitetaan pakkaseen ni saadaan hyytelöshotteja! :)

Sara kirjoitti...

Maria, no niimpä :D oli siellä joutsenki

Anonyymi, se on kyllä ihan nestettä :)

casst, kaikesta pitää olla kiitollinen, musta se oli ihan kiva

Arez, joo uusintaa heti ku junioriki saavuttaa 21vuoden!! haha pakkohan meijän oli vaihella vaatteita ku sinne asti roudattu :D

Anonymyi, kyllä on ja Zarasta!

Anonyymi, muistan :D tukholmasta ja Zarasta

Anonyymi, no tuolta saa sen meijän alennuksen alekoodilla, mutta en mä kyllä oo huomannu eri nettikaupoissa mitään eroa :D mä oon oikeesti tosihuono näissä

llaura <3 vesiputous

Anonyymi :D

Anonyymi, muunmuassa he ;)

Anonyymi :D hyi

Anonyymi, eli 21 pääsee matkustamaa ilman 30v tms :D

Nicole, jeeee<3 oli kyllä ! :)

Anonyymi, emmätiedäää niitä on eri makusia kaikki pahoja :D

Jasu, no joo meillä ei hirveesti ollu mahdollisuutta käydä niitä pakastelemaan että lol :D

annikka kirjoitti...

Tuo eka valkonen paita on aivan ihana! Mistä se on?

Sara kirjoitti...

annikka, se on isoäitini vanha!

emmi-annina kirjoitti...

Kävelitte?!?!? :D Ei hitto :D Mekin tehtiin pientä lenkkiä siinä kun etittiin ydin keskustaa......

Anonyymi kirjoitti...

Mistä toi sun hopee mekko on?

Anonyymi kirjoitti...

mistä toi musta (nahka?)mekko on?

Anonyymi kirjoitti...

Ihana toi sun laukku :) mistä se on?